Tekstit

Viikon poiminta:

Erilainen jouluaatto

Päädyin viettämään jouluni tällä kertaa ihan muissa kuin rauhallisissa tai perinteisissä jouluisissa tunnelmissa. Sanonta kuuluu kuitenkin, että joulu on antamisen ja saamisen aikaa, joten niistä perinteitä kunnioitettiin kuitenkin uuden tuttavuuteni kanssa. J oli pukeutunut pitkään takkiin, jonka alta paljastui musta vartalon muotoja myötäilevä mekko. J riisui takkinsa, asetin sen naulaan ja sen jälkeen tartuin suoraan hänen pakaraansa. Puristelin sitä ja tunnustelin sitä ja J kääntyi suutelemaan minua. Käänsin hänet eteeni taas toisinpäin ja vein käden mekon helman alle. Tunsin samantien kuinka märkänä hän on ja ujutin sormeni hänen pilluunsa. J:n jalassa olevat pitkävartiset saappaat kopistelivat lattiaa, kun ein hänet eteenpäin olohuoneeseen ja painoin sohvalle kontilleen. Minua kiihotti suuresti tuo näky edessäni ja miten J oli selvästi laittautunut tätä tulevaa sessiota varten. Nostin mekon helmaa ylös ja paljastin hänen pakarat eteeni. Puristelin ja läpsin niitä ja hieroin hän

Herran otteessa

Jäätävä panetus iski minuun heti herätessäni hotellin lakanoista. Edellinen yö oli venähtänyt pitkäksi, mutta se ei tuntunut missään vaan mielessäni oli tasan yksi asia. Olin työreissulla kaupungissa, jossa eräs ex-narttuni asui ja olimme keskustelleet aiemmin, että olisi kiva nähdä pitkästä aikaa kun tulen kaupunkiin. Sen enempää aikailematta laitoin viestiä hänelle, pyysin häntä tulemaan hotellille ja huomasin kuinka häntä taisi hiukan jännittää, sillä hän empi tapaamisen suhteen. "Se ei ehkä olekaan hyvä idea" Iina vastasi. "Pitäisikö meidän nähdä jossain kahvin tai lounaan merkeissä" hän kysyi heti perään. Hetken mietin miksi hän on noin salaperäinen ja jännittynyt, mutta aikamme keskustellessamme hän myönsi, että hänen suhdestatuksensa on hiukan epäselvä. Aiemmin keskustellessamme Iina oli ollut varma, että hänen suhteensa on täysin ohi, mutta tällä hetkellä tilanne näytti mutkikkaammalta. Viestittelyn lomassa kului aikaa sen verran, että minun tulisi luovuttaa

Joululahja

Kuva
Sain salaperäisen viestin, joka sisälsi vihjailevan kuvan ja seuraavanlaisen lauseen: ”Tonttutytöillä on tuhmat mielessä ja jotain erityistä tiedossa”. Viestissä sanottiin minun olleen erityisen tuhma tänä vuonna ja kun koitin kysyä lisäinfoa, niin minulle kerrottiin tämän selviävän seuraavien päivien aikana ja nyt piti vain malttaa odottaa. Seuraavana päivänä saapuikin uusi kuva, jossa tonttutytöt poseerasivat punaisissa alusvaatteissa ja kertoivat lisää: ”Jotta olet oikeutettu lahjaan etkä pelkästään rangaistukseen niin tulkoon jokaiselle seuraavalle päivälle tehtävä josta on suoriuduttava aikarajan puitteissa. Heti tämän viestin perässä olikin ensimmäinen tehtävä, jossa tonttutytöt pyysivät saada minulta dickpickin todisteena siitä, että käyn kesken työpäivän runkkaamassa vessassa. Tuumasta toimeen ja tehtävää toteuttamaan, sillä pitihän minun saada tietää mitä kivaa on luvassa, kun kaikki tehtävät on suoritettu. Hiukan kyllä koitin haastaa tonttuja, sillä eihän minua kukaan ole kos

Squirttaaminen

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.

Trio

Kuva
Johanna valmistautui iltaa varten ja pyysi minua auttamaan sukkanauhaliivien kiinnittämisestä. Hän oli pukenut ylleen oman kaulapantansa, pitsisen mustan yläosan, mustat stringit, sukkanauhaliivin ja stayup -sukat. Autoin häntä viimeistelemään asun ja jäimme odottamaan vieraan saapumista.  Odottelimme kiimaisena sohvalla jutellen ja miettien mitä kaikkea kohta tuleekaan tapahtumaan ja samalla hieroin kädelläni Johannan pillua stringien läpi. ”Ai vittu mua panettaa... Toivottavasti Minna tulee nopeesti” Johanna sanoi.  Kello läheni kolmea joka oli aiemmin sopimamme aika tapaamiselle. Hetkeä ennen Minna kuitenkin lähetti itsestään kuvan valmistautumassa ja ilmoitti, että hänen saapuminen viivästyy. Huomasin kuinka malttamattomana Johanna oli ja hän kiemurteli kiimaisena edessäni. Jatkoin hänen kiusaamistaan ja puhuimme vielä siitä kuinka ottaisimme Minnan vastaan kun hän saapuu. Olimme sopineet kaikki, että mennään suoraan asiaan, sillä kaikki tarpeellinen oli käyty viesteissä läpi ja ka

Saapasjalkakissa 2

Blogista löytyy aikaisempi teksti nimeltä  "Saapasjalkakissa" , joka saa nyt jatkoa, kun viimeistelin jo vuosia arkistojen kätköissä olleen tarinan valmiiksi. K laittoi minulle pari viikkoa tapaamisemme jälkeen viestiä, että olisiko minulla aikaa nähdä tässä jokin ilta uudelleen. Yllättäen aikataululliset haasteet tulivat kuitenkin jälleen sotkemaan suunnitelmiamme ja vihdoin kun saimme sovittua sopivan ajan niin K ilmoitti tulleensa kipeäksi. Ei auttanut, kuin odottaa, että K paranee ja ruveta suunnittelemaan uutta sopivaa ajankohtaa tapaamiselle. Taas vierähti pidempi tovi, koska aikataulut menivät täysin ristiin, mutta olimme molemmat samalla linjalla ettei tässä kiirettä tarvitse pitää. Juttelimme samalla edellisestä kerrasta ja kyselin oliko K:lla toiveita tulevaa kertaa varten. Hän antoi palautetta ja sanoi tykänneensä edellisestä kerrasta todella kovin, kun oli päässyt kokeilemaan rajojaan. Päätimme, että jatkamme noiden rajojen kokeilua lisää, K halusi jatkaa sy

Herran kiltti pikkulutka

Painoin S:n lattialle polvilleen, otin toisessa kädessä piilossa pitämäni kaulapannan esiin ja asetin sen hänen kaulalleen. Työnsin S:n vielä alemmaksi niin, että hän oli lattialla kontillaan. Painoin pään lattiaan, asettelin S:n eteeni kunnolla perse pystyyn ja nostin hänen hameen helman ylös. Nyt S oli edessäni ihanan tiukka perse edessäni, joka oli verhoiltu valkoisiin pikkareihin. Hänen asustus oli muutenkin ihanan pikkutyttömäinen, valkoiset sievät rintaliivit ja mustat polviin asti ulottuvat koulutyttösukat. Menin hänen yläpuolelleen, otin hiuksista otten ja vedin hänet katsomaan minua ylöspäin. Vein kädet hänen kaulalleen ja sanoin, että nyt hän on täysin minun oma narttuni. Kävelin hänen eteensä, nostin hänet leukaperistä polvilleen ja avasin housuni. S korjasi asentoaan ja kuuliainen ilme naamallaan valmistautui tulevaan. Kyrpäni pompahti ulos housuistani ja S otti sen käteensä ja suuhunsa ilman epäröintiä. Hän upotti kyrpäni suoraan juurta myöten syvälle kurkkuunsa ja huomasi